Joulu on taas Joulu on taas

Jouluvalmistelut ovat alkaneet!

Kulutusjuhla voi olla hyväksi jouluna, jotta raha saadaan kiertoon. Rahaa voi kuitenkin kierrättää eri tavoin. Ei kannata ostaa sellaista mitä ei arvosta. Eikä ainakaan kannata ostaa sellaista, mitä vastaanottajakaan tuskin arvostaa. 

Klikkaa kuvaa selvemmäksi

Muistaminen vaikkapa omalla joulurunolla ilahduttaa ihan varmasti ystävää siinä missä mikä tahansa muukin – ellei jopa isommin.

Vintage ja joulu saadaan hyvin nivottua yhteen, kun otetaan mallia menneiden aikojen tavoista ja lisätään siihen hieman entisajan aitoa tavaraa.

Tämä piparitalo ja kaava ovat teoksesta Suuri Keittiökirja (Otava 1967)

Muillakin leivonnaisilla voi rakentaa joulua ja samalla vanhanajan tunnelmaa. Kuvista löytyy monta erilaista pikkuleipää jouluun. Rusinat viimeistelevät herkkuleipäset. 

Papintukka, jouluvaunut, jouluporsas, palmikko, kylvöleipä ja muita sahramileipiä, klenettejä, konjakkivannikkeita ja mantelihentusia. Nämä eivät jätä ketään kylmäksi.

Lämmintä ylle 70-luvun malliin voi pukea Maija Viitamaan suunnittelemin neulein. Kuviointi suunniteltu "lemmenlehtisistä" ja vanhojen obinugrilaisten kuvioiden mukaan. Lemmenlehdet-jakussa kuvioiden väri liukuu kauniisti sävystä toiseen. Laiho-ponchossa taas vaihtuu kuvioiden pohjaväri sävystä toiseen. 

Ohjeet ko. neuleiden valmistukseen löytyvät WSOY:n lähes 250-sivuisesta teoksesta Mary Oljen kauneimmat käsityöt, vuodelta 1976. 

Mikäli pukinkonttiin vielä haluat neuloa jotain uutta tai muistaa intohimoista neulojaa retro-ohjeilla, on tämäkin kirja myynnissä  Vintage Hertan FB-puodissa.

P. Mustapään runo "Joulusauna"

Samasta paikasta löytyy myös kirja Suomen vuosi. Sen ovat toimittaneet Y.A. Jäntti sekä Martti Haavio. 



Kirja on hieno kokoelma runoja ja valokuvia Suomesta. "Keväästä kevääseen" vuodelta 1951. (WSOY)

Tuolloin 50-luvulla joululahjat käärittiin vaaleaan paperiin. Ei ollut mieletöntä ylitsepursuavaa koristelua, kuten nyt. Kuitenkin nuo lahjat olivat tarkkaan vaalittuja ja arvostettuja jo silloin. Saadun lahjan merkitys saattoi olla jopa nykyistä suurempi.  

50-lukuseen tyyliin lahjat voi siis kääräistä vaikkapa Bilteman silkkipaperiin. Hintaa 150 arkille tulee yhteensä 5,45 euroa ja käärön vaikutelma on vanhanaikainen. Ympärille sopii kietaista hamppunarua. Yhdessä perheen kanssa voi olla myös mukava tuunata omat lahjapaperit maalailemalla vesiväreillä kuvioita pakkauspaperin pintaan.

Itse valmistin pojille tänä vuonna kierrätyskalenterin, pieniä kierrätettyjä leluja käyttämällä sekä ompelemalla kalenteripohjan vanhoista verhoista. Samalla tein muutaman myös myyntiin Vintage Hertan FB -putiikkiin.

Loppuun Ylen arkiston video 50-luvun Helsingistä joulukiireiden aikaan. Videolla mm. pilkahtavat perinteiset joulupadat, joihin voimme tänäkin vuonna viedä tavaroitamme toisten iloksi.

TEE SE ITSE -putiikki

Tänään avasin Facebookissa 

Vintage Hertan putiikin. Onnea!

Jännä seurata, mihin suuntaan asiat tämän projektin kanssa suuntaavat.

Aamulla olin vielä fyysisesti putiikilla ottamassa valokuvia, ja llalla kotosalla saunoessani Facebooksivulleni tykkääjiä oli ilmoittautunut reilut 10 kappaletta.

Nyt oikeasti vanhoja ja ihania tuotteita voi tilata Facebook -sivulta. Vuoden 2013 puolella availen perinteisemmän nettikaupan. Opiskelen tässä samalla Haaga-Heliassa, joten aika ei aina riitä kaikkeen - mutta opiskelu ja Vintage Hertta ovat nyt vahvasti nidottu yhteen.

Putiikilla kuvattua tuli mm. tämä Valittujen Palojen TEE SE ITSE -käsikirja. Oikea aarre 70-luvulta sisustus- ja rakenteluohjeineen sekä värikuvineen. Tämän opuksen pohjilta voisi sisustaa koko asunnon uuteen vanhaan tyyliin, nikkaroiden näppärät apupöydät ja leikkimökit samaan seventies -sarjaan.

Pelkästään Valituista Paloista mieleeni juolahtaa 70-luvun loppu. Tuohon aikaan toisen mummolani vankkumattomia rutiineja olivat nimittäin Tupla patukat, aamutee sekä näkkileipä (voideltua näkkäriä oli uitettava aina teessä löperöksi) STT:n uutisilla höystettyinä, sekä iso pino Valittujen Palojen häkellyttäviä novellikirjoja. Niissa seikkailtiin vuorilla ja ilmassa loppumattomiin saakka, tehden erilaisia uskomattomia suurtöitä. 

 Pohdiskelin myöhemmin, kuka ne kaikki mielettömät tarinat oikein kirjoitti ja mistä ne saivat aiheensa. En taida tietää vieläkään, mutta oletin asian olevan kovin tärkeää, koskapa paljolti kunnioittamani vaarini sarjatilasi niitä. Niitä sitten luettiin ja selailtiin, kun ei muutakaan ollut. Mikael Karvajalkaa, Sinuhe egyptiläistä ja Täällä Pohjantähden alla -tyylisiä kirjoja lukuunottamatta.

70-luvun arjesta on muuten Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss kirjoittanut kirjan Reilusti ruskeaa. Se valottaa vahvasti Urkin leimaamaa muutosvuosikymmentä monelta eri kantilta ja sisältää herkullisia värikuvia tuon ajan tyyleistä. Sieltäkin voi löytää kivoja sisustusvinkkejä, mikäli esimerkiksi haluaa aloittaa arkiset aamutoimensa tällaisessa keltaisessa karvamattounelmakylpyhuoneessa.

Facebookissa 70-hassuttelijoille oma ryhmänsä löytyy täältä.

Kone älä hyydy!

Kävin eilen, pian aloittelevalla putiikillani, ottamassa kuvia koneista.

Jostain syystä myös ompelen 60 ja 70-luvun koneilla. Varastossamme lojuu lisäksi pari mopoprojektia samoilta vuosikymmeniltä.

Tällä kärpästä muistuttavalla Solifer Export Automatilla ajelin vielä 2000-luvun alussa Stadin keskustaa ristiin rastiin. Olin töissä Leirikesällä ja hankkinut ”työmatkoja varten” itselleni tämän ihanan menopelin. Asuin samaisen kesän Kiljavan leirikeskuksessa 11 viikkoa, ja ajelinkin lähinnä kaupoille ja takaisin tuolla Solikalla. Välillä kyllä pörööttelin Stadiinkin asti lomille Hesarille, jossa siihen aikaan majailin.

Muistan eläväisesti kun olin juuri maksanut tuon ajopelin ja lähtenyt Otaniemestä ajelemaa kotiin päin. Ajoin Helsingin keskustan kautta ja jouduin tietenkin pysähtelemään liikennevaloihin. Pärisin siinä vapaalla liikennevaloissa steissin edessä, punainen avopotta päässäni, kun edestäni kulki tyylikkäästi pukeutunut pariskunta. Naishenkilö katsoi huvittuneena minua, kunnes hänen leukansa loksahtivat auki: ”Henna!” Se oli pitkäaikainen, jo kouluajoilta tuttu, ystäväni uuden poikaystäväehdokkaansa seurassa. Ohjasin Solikan tien sivuun ja esittäydyin. Myöhemmin en enään tavannut tätä miestä ystäväni seurasta.

Samoihin aikoihin bongasin myös tämän vaaleanpunaisen Simsonin DDR skootterin. Se oli tarpeisiini liian tyyris sekä kankeakin. Sain lähisukulaiseni ylipuhuttua ostamaan sen, ja näin saimme tämän Miss Piggyksi ristimämme kaunokaisen samaan sukuun. Nyt sekin odottaa uudelleennousemustaan putiikin varastolla. Sen kohtaloksi on kaavailtu eritoten visuaalista ehostusta. Se saa kunnian olla tulevan puodin maskotti. 

Nämä Simsonin skootterit (KR51 "Schwalbe") käsittääkseni tulivat samalta valmistajalta MZ moottoripyörien kanssa. Tästä syystä Miss Piggykin omaa MZ:n sydämmen. Näistä jos harrastajina tiedätte lisää, otamme mielellämme tietoa vastaan. Osia ja muita kaivataan! Halvatun papoilla muuten oma mopopörssi tuolla.

 

Kolmas kone tänään esittelyssä on tuon viimeisen kuvan etualalla komeileva 60-luvun alkupuolelta oleva kannettava Singer. Tämä oli varsinainen kirpparilöytö. Maksoin siitä 10 euroa. Tosin olimme kirppiksen henkilökunnan kanssa sitä yhdessä yrittäneet saada toimimaan, ja kun ei lähtenyt tekemään järkevää jälkeä – vein sen "riskisijoituksena" alehintaan pois. Se onkin kätevä pakata kuljetuslaukkuunsa ja riiputtaa kantokahvasta seuraavaan paikkaan.

Myös 70-luvun Pfaffin ateljé -konekin (alla kuvassa oikealla) oli alkanut taannoin käyttölakkoon ja päätin tilata paikalle oikean ompelukonekorjaajan. Hän silmäili nopsasti molempia koneita ja näki heti mistä kenkä puristaa. Puolessa tunnissa molemmat surrasivat kuin unelmat. 

Singer sai konekorjaajalta erityiskehuja tikkausjäljestään. Jälki olikin todella hienoa, ja vielä on kuulema varaakin ”herkutella” säätöjen kanssa. 

Oli todella hienoa nähdä oikea ammattilainen työssään. Millaisella tiedolla, taidolla ja innostuksella hän olikaan varustettu hoitaessaan näitä vintage -aarteitani käyttökuntoon. Käynti oli huokea ja sain vielä hyvät neuvot kaupan päälle. Ja kun ensimmäinen uuden koneen ostaminen tulee ajankohtaiseksi - ihan varmasti teen kauppaa tämän kyseisen korjaajamiehen liikkeestä!

Kasarilöytö kahdella eurolla

Tänään lähdin pikaiseltaan käymään Suomen Stadissa ja dösämatkalle jäi aikaa kertoa aamun kirppislöydöstä:
Kyse on lähes pastellinsävyisestä mokkanahkatakista, joka tuo mieleen väistämättäkin Miami Vice -tunnelmaisen 80-luvun - olkatoppauksineen ja lepakoituvine hihoineen.

Tämä pitäisi nähdä päällä

Vaikkakin tämä löytö joutuu todennäköisesti odottamaan uutta ilmestymisenaikaansa ensi kevääseen, on kasari itseasiassa nyt juuri se vuosikymmen jota vintageharrastajan olisi hyvä kerätä. Löytöjä saattaa tehdä vielä suht edukkaasti hyväkuntoisiakin, ja seuraavaksihan kasari jo sulautuu muun menneen vuosikymmenen vanhempiin vuosiin - sen nykyisen varhaisen (jollei varhaisimman) aikakautensa sijasta vintagemuodissa.

Aika moni sanoo yök kasarille, vaikkakin 2000-luvun alussa se tuli uudelleen näkyville katumuotiin. 80-luvun (inho?)tykkääjiäkin on, ja heille löytyy oma faniryhmä Facebookista.

Aivan ihana vuorikangas

Jokainen riittävän vanha muistaa teddyt, punkkarit, Teppo Takatukan sekä rotanhännän ;) Oli myös Leviksen 501 farkut, jotka jalassa ainakin itse muistan vannoneeni etten "enää KOSKAAN aio pitää muita housuja" - koska ne saivat takamuksen näyttämään todellisuuttakin paremmalta. 

Tällaisia kun pohdin Hygen katuja dallaillessani, oli tuohon aikaan myös vaatekaapissani aika tarkkaan 12 kpl näitä 501:siä. Halusin varmistaa, että minulla oli joka päivä mahdollisuus pukea hyvin istuvat yksilöt päälleni suoraan pesusta.

Tälläkään hetkellä tyypilliset kasarista tutut vaaleat huulikiillot, rusketus, purjehduskengät, reiälliset farkut, tupsupipot ja untuvatakit eivät näytä kovinkaan vierailta. Ja tiedänpä ainakin yhden pukeutujan, joka uskollisesti nostaa kaikkien käyttämiensä pikeepaitojensa kaulukset edelleen pystyyn.

Kuuleman mukaan muuten Miami Vice on koskaan eniten miesten pukeutumiseen ikinä vaikuttanut TV-ohjelma. En muista millaisissa uimavetimissä Crockett ja Tubbs kyseisessä sarjassa rantahietikolla käyskentelivät, mutta vaikka miesten tangamalliset simmarit olisivat kuinka kovaa huutoa tahansa - pidän jokaista sellaisia käyttävää, vastakkaisen sukupuolen edustajaa, joko hyvin hajamielisenä tai jopa täysin hulluna.

Toisenlaista tyyliä 80-luvulla edusti, vieläkin keskustelua herättävä, vaateliike Dekadenz. Se sijaitsi Stadissa Forumin sisäpihalla. Sieltä löytyi tuohon aikaan ehkä laajin tarjonta Suomessa rottatakeista, prätkärotseista ja muista 50-, 60-lukuisista nahkatakeista, niittinilkkureista ja bootseista. Siellä myös myytiin niitä tosi haluttuja mokkanahkaisia hapsutakkeja. Samanlaisia hapsutakkeja käyttivät ainakin supersuosittu yhtye Bon Jovi. Itsekin tein yhden loman Würth:llä varastohommia pelkästään tällaisen, yli 1000 markkaa maksavan, takin eteen. Mutta kyllä sitten kelpasi tepastella kultaristit korvissa kotikylän raittia, uusi Stadista haettu kermanvaalea mokkanahkainen hapsutakki yllä.

Tälläisesta takista vielä tällä hetkellä haaveilevalle vinkkaan, että näin tämän viikon maanantaina juuri sellaisen myynnissä Loviisan Suurkirppiksellä. Joten jos olet oikein nopea ja onnekaskin, saatat vielä ehtiä hakemaan oman mustan hapsutakkisi rekistä pois ja palata sen kautta hetkeksi kultaiselle 80-luvulle.